26 August 2018

Läksiäiset //2 päivää lähtöön

Pidin perjantaina läksiäiset ystäville. Illalle en ollut suunnitellut mitään erityistä ohjelmaa, halusin vain viettää viimeiset hetket Suomessa tärkeimpien ihmisten kanssa. Kieltämättä olin kuitenkin koko päivän ollut niin stressaantunut, että olin valmis lähettämään pahoitteluviestit illan peruuntumisesta. En siis tietenkään viestejä lähettänyt ja illasta tuli hauska (näillä ihmisillä on supervoimii, he saavat mun olon aina tähtiin). Ilta kului siis syöden ja hengaillen. Muutama naurun tyrskähdys ja pari kyyneltäkin saattoivat olla osana.
Olen niin onnellinen, että voin sanoa omistavani monta valtavan upeeta ja tärkeetä ystävää! <3 Olette kaikki minulle niin valtavan rakkaita, myös siis te, jotka ette perjantaina paikalla olleet! <33




En todellakaan odottanut, että kukaan olisi tuonut minulle mitään läksärilahjaa. Yllätyksekseni sain kuitenkin suomiherkkujen ja kukkien lisäksi ystäviltäni Kalevala korun oheisine teksteineen:
"Siivet
Siipien suojassa on turvallista kulkea.
Lapselle enkelin siipien suojelu on erityisen tärkeää.
Pienokaiselle koru toivottaa hyvää matkaa sekä
muistuttaa aina, kuinka ainutlaatuinen hän on.
Siipien voima kannattelee elämän kaikissa vaiheissa.
Iloissa, suruissa ja elämän suurissa muutoksissa
Siivet-sarjan herkät korut antavat turvaa ja onnea.

Tämän Kalevala korun myötä sinulla on aina
pieni pala Suomea mukanasi, minne ikinä
seikkailusi johtavatkin. Korun avulla haluamme myös
muistuttaa sinua siitä, että olemme aina tukenasi
 ja mukanasi elämäsi iloissa ja suruissa"
Tiedän, että tämä koru tulee antamaan minulle niin paljon voimaa selvitä niistä vaikeista hetkistä seuraavan vuoden aikana. On ihana tietää, että minulla on aina tukea ja turvaa vaikka kilometrejä välissä olisikin muutama enemmän kuin pari. 💕



Lauantaina meille tuli sukulaisia käymään ja heittämään vikat moikat. Pari edellisillan missannutta kaveriakin kävivät.  Kummitätini jäi meille vielä yöksi ja illan taittuessa yli puolen yön, jännitykseni alkoi nousta. Jotenkin tajuan aina välähdyksinä, että vaihtovuosi ei olekkaan pelkästään leiri, josta tulen viikon kuluttua takaisin kotiin. Vaan ihan tosi muutan pois Suomesta. Muutan Italiaan, Roomaan. Enkä tunne sieltä ketään. Enkä ymmärrä siellä mitään.
Mutta aattelin kuitenkin selvitä.

No comments:

Post a Comment